Kankaanpään Kokoomuksen valtuustoaloite: Etelä-Karjalan malli käyttöön lainvastaisiin tekoihin puuttumiseksi kouluissa ja nuorisotoimessa.

Julkaistu:

Kankaanpään pitäisi olla maailman paras kasvupaikka lapselle. Kaikille se ei sitä valitettavasti vielä ole. Kiusaaminen on sitkeä ongelma, joka pesii edelleen yhteiskunnassamme ja kouluissa.

Kuten moni muukin ilmiö, myös kiusaaminen muuttaa jatkuvasti muotoaan ja löytää uusia tilaisuuksia. Meidän on päättäväisesti kamppailtava kiusaamista vastaan, sillä pahimmillaan kiusaaminen voi jättää koko elämän mittaisia, syviä vaurioita. On muistettava, että kiusaaminen jättää myös kiusaajaan jälkensä.

Kiusaaminen kehittyy, ja siksi myös kiusaamisen ehkäisyn ja kiusaamistilanteiden hoitamisen on kehityttävä. Kiusaamisen ehkäisyyn on vuosia haettu malleja, joista osa toimii paremmin, osa huonommin. Yhtä patenttiratkaisua ei ole, mutta kun toimiva malli löytyy, se kannattaa monistaa.

Malli tarkoittaa tiivistettynä sitä, että alle 15-vuotiaankin tehdessä koulussa tai nuorisotoimessa lainvastaisen teon, asiasta tehdään rikosilmoitus.

Etelä-Karjalassa on laadittu koko maakuntaan yhteinen ohjeistus, jonka mukaisesti lainvastaisiin tekoihin puututaan. Ohjeistuksessa on laadittu tapauskohtaisia ohjeita eri kiusaamistilanteisiin. Ohjeistuksen ydin on siinä, että se tuo yhteiset selkeästi kirjatut ja riittävän vakavat toimintatavat kiusaamiseen puuttumiseksi.

Etelä-Karjalan ohjeistus löytyy yksityiskohtaisemmin täältä:

https://www.lappeenranta.fi/loader.aspx?id=b1edcd6a-2ab0-40cb-b1da-102a47f11dae

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Kankaanpäässä laaditaan yhteistyössä poliisin ja muiden viranomaisten kanssa vastaava ohjeistus, jotta lainvastaiseen toimintaan puuttumiseksi on nykyistä selkeämmät ja suoraviivaiset ohjeet sekä yhteiset toimintamallit.

Kankaanpäässä 1.3.2021

Kari Kähkönen Annina Ruokoski Mikko Korpela Kristiina Yli-Rajala

Lisää julkaisuja

30.12.2021

ALUEVAALIEHDOKKAAT

MIKKO KORPELA 172 KARI KÄHKÖNEN 178 MATTI LAAKSAMO 179 MIRJA VIITASALO 224

22.5.2021

Kokoomuksen valtuutetut sekä varavaltuutetut 2021-

Käy tutustumassa erinomaisiin kuntavaaliehdokkaisiimme.